maanantai 30. heinäkuuta 2012

Embossaus ohuilla stansseilla

Tässä postauksessa kerron ja näytän miten aikaansaadaan kohokuviointi (embossaus) ohuilla metalliterillä Big Shotin avulla. Käytössäni on kirja-mallinen monitoimialusta, jossa kaksi kääntyvää lehteä. (tab 2 ja tab 1)

Tärkein juttu joka minun piti älytä, oli että kuvio stanssataan ensin irti ja kohokuvioidaan vasta sen jälkeen kumimaton avulla. (Sizzixin kumimattoja ainakin Sinellin valikoimissa)


Kirja kiinni, leikkuulevyjen välissä leikattava paperi ja terä.


Stanssaa kuvio paperista irti, (eli kirja kokonaan kiinni ja leikkuulevyjen väliin terä ja paperi) , mutta älä irrota kuviota stanssista.
Jätä leikattu osa paikoilleen.


Tästä näkee, että mihin kohtiin kohokuviointi tulee


Kohokuviontia varten korvaa ensimmäinen lehti (tab 2) ohuella kumimatolla (eli kirjan päällimmäinen lehti auki, leikkuulevyjen väliin stanssi kuvioineen ja kumimatto). Kumimatto asetetaan stanssin terää vasten.



Aseta leikkuulevyjen väliin stanssi kuvioineen ja kumimatto terää vasten.




Lopputulos

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Wolle Röher, Hannover, Saksa

Wolle Röher on
saksalainen yhtiö, joka valmistuttaa, maahantuo ja myy lankoja ja käsityötarvikkeita.

Jälleenmyyjät haku ja omat liikkeet Saksassa.


Hannover, Saksa (oma myymälä)

Niki-de-Saint-Phalle-Promenade 44b, Hannover

(kävelykadulla joka alkaa päärautatieasemalta, HUOM! Visa ei käy maksuvälineenä)




Ricon liukuvärjättyä 100 % puuvillalankaa, Wolle Röherin omaa tuotantoa olevaa 100 % puuvillalankaa.



Nauhoja, kimallelankaa ja nappeja

Pipoos, Hollanti, Venlo

Pipoos: Venlo, Hollanti

Pipoos Venlo
Markt 18-19
5911 HD Venlo




Pipoos Venlossa sijaitsee kävelykadulla aukion reunalla, osoitteessa
Markt 18-19, 5911 HD Venlo
Liikkeessä on myynnissä paljon skräppäykseen ja paperiaskarteluun soveltuvaa tavaraa. 
Marianne Designiä, Joy!:ta, Kars:ta yms.


ostokseni Pipoosta


Vihreät muotit embossaukseen ja teippiä, ja lehtilävistäjä.



Kaksi jouluista leimasinsettiä ja valmiiksi stanssattuja 3d-kuvioita, kaikki -50%



Kaksipuoleisia skräppipapereita



Leimasimia ja kakkupapereita. Sydänleimasin on niin iso että ei multa löydy niin isoa akryylipalikkaa... Olis pitäny älytä ostaa, jos vaikka olisi siinä liikkeessä ollut...



lintu, joutsenet, kissat, ja perhos-aiheiset stanssisarjat Big Shotille.

Miniatur Wunderland, Hampuri, Saksa

Miniatur Wonderland Hampurissa, Saksassa


Kävimme mieheni kanssa maailman suurimassa pienoisrautatiemaailmassa
Miniatur Wonderlandissa, Hampurissa. 

Aivan mahtava paikka, suosittelen käymään. Ei paikkaa voi kuvailla mitenkään, se on koettava. On alppeja kaivoksia, lunta, lentokenttiä, jokia jne jne. Vaikka mitä. Yksityiskohdat ovat uskomattomia ja tekniikkaa ei voi kuin ihmetellä.

Miehelläni on H0-mittakaavan (1:87) Märklinin metallinen sähköjunarata. Olen aina tykännyt pienoismalleista ja olen aiemmin koonnut H0-kokoisen kirkon ja omakotitalon valmiista muovisarjoista. Niistä valitettavasti ei ole enää kuvia eikä niitä ole enää tallella.





Miniatur Wonderlandin kassi.



Tällainen asema tulee valmiista osista. Osat ovat pieniä ja kiinni valussa. Mukana tulee kuvalliset ohjeet joita on helppo seurata. Mallit ovat valmiksi maalattuja.  Lisäksi tarvitaan muovimalleille tarkoitettua liimaa, jossa on pieni kärki.
valmis rautatieasema tulee olemaan tämän kokoinen


Saksassa ja muualla Euroopassa on Suomea enemmän tuulivoimaloita. Niitä oli matkammekin varrella niin paljon että päätin ostaa itselleni sellaisen muistoksi H0-mittakaavassa.

Saksa: idee. Creativemarkt

idee. Creativemarkt
 
on suuri Saksalainen ketju jolla on n. 30 liikettä eri puolilla Saksaa.
Sen valikoimaan kuuluu askartelu, helmi- ja lankatöiden tarpeet, taiteilijatarvikkeet, kirjat yms.

Vastaa lähinnä Sinelliä Suomessa, mutta laajempi valikoima.
Ketjun kaupoissa samoja tarvikkeita, toki myös eroja. Olen käynyt vain ketjun kahdessa liikkeessä.


HAMPURI, Saksa

-kauppakeskuksessa on idee. -liike.
Se on toinen idee. liike kaupungissa.
Toinen sijaitsee Altonan rautatieaseman vieressä.


HANNOVER, Saksa


Kaksikerroksinen liike keskustassa, ainoa kaupungissa.



ostokseni idee. liikkeistä





Leimasimia: puinen leimasin todella iso, virkattuja pitsejä, monogrammi-kirjaisimet









kuultopapereita A4-koko


vas. takarivi: vihreää kuvioitua silkkipaperiarkkeja, Cuttlebug kohokuviointikansio, eturivi kissa-aiheiset  "muistilaput", origami- kukkapalloon kaksipuoleiset paperit




3d-tarroja, paljetteja 55g eri värejä ja muotoja


Quilling liuskoja



Kangasvärejä lankoja varten, pieniä kukkia ja ruusun lehtiä, pahvisia nappeja


kissa- ja lehtilävistäjät, minimuistilappuja, huopasydäntarroja, leppäkerttuja

Kesälomareissun shoppailut tehty

 
Nyt on shoppailut kesäloman osalta tehty ja on aika palata blogin ääreen.

Kaikkea ihanaa tarttui taas mukaan kaupoista ja niiden avulla onkin sitten mukava taas suunnitella uusia juttuja. Myös liinavirkkaus oli mukana, mutta en kovin montaa pylvästä ehtinyt tehdä kun oltiin koko ajan menossa.

Pääosin shoppailin Saksassa, mutta pienen sivuraiteen kautta päädyttiin myös Venloon, Hollannin puolelle. Kun tiesin että ajamme Hollannin kautta, totta kai kuukkeloin paikallisia kauppoja. Jonkun blogista (englannin kielisestä) löysinkin Venlon kauppoja ja tyydyin käymään niistä vain yhdessä...Joka olikin aivan helmi

Esittelen teille kaupat joissa kävin ja mitä ostin. Hintoja en laita esille, joissakin tuotteissa se näkyykin. Laitan linkit mahdollisimman tarkasti ja tiedot kaupoista, jos jollankin on menoa sinne päin.