torstai 16. tammikuuta 2014

Alussa oli vyyhti, lopussa kaksi kerää.

Tilasin Ebay.com kautta maailmalta langankerijän. Ajattelin ettei ole hinnalla pilattu kun maksoi n. 11 €... 

Enpä suuria odottanutkaan, mutta yllätti ihan positiivisesti. Vironvilla muuntui vyyhdistä keriksi, niin kuin kuuluukin. 

Entinen kerijäni, jonka ostin jo alunperin rikkinäisenä, sanoi sopimuksen irti ja siksi päätin hankkia uuden. Vaikken kovin paljoa vyyhtilankoja osta, niin vyyhdinpuut ja kerijä helpottavat lankojen kerimistä paljon.  

Kerijä on kiinalainen ja muovia pääosin. Tärkeimmät osat metallia. Suomessa ei tahdo saada kerijää kuin lataamalla n. 50 € tiskiin. Katsoin myös Tallinnassa KangaDzungelista ja siellä hinta oli 39,90 €. En usko, että uusi kerijäni kestää läheskään yhtä kauaa kuin parempilaatuiset. Käyttöni on kuitenkin niin vähäistä, että uskon että se kestää omat tarpeeni.

Tallinnasta Liann Löngad -liikkeestä ostettua Viron villaa.
Virittelin puut ja kerijän keittiön pöydälle, jossa vyyhdinpuut mahtuvat pyörimään vapaasti.
Lopputuloksena sain kaksi kerää, tosin eri kokoisia. Kerijässä on irroitettava osa, joka helpottaa kerän painon mittaamista. Eli pöydällä oleva tötterö on irroitettava ja se liitetään harmaaseen rattaaseen. Kerän voi siis punnita helposti irroittamalla kerä sen tötterön kanssa ja vähentämällä tötterön painon. Edellyttää tietysti, että muistaa mitata vyyhdin painon ennen kerimisen aloittamista...

Tallinnassa shoppailemassa

Vapaapäivän kunniaksi lähdin risteilemään Tallinnaan. Menin Eckerö Linen m/s Finlandialla. Mulla oli hytti, joka oli käytössä molempiin suuntiin. Pystyin siis jättämään tavaroita hyttiin, vaikka laiva käykin Helsingissä välillä.

Tallinnassa oli seuraavanlainen järjestys:
- ostin julkisen liikenteen matkakorttiin yhden vuorokauden lipun (3 €) terminaalin R-kioskista jo valmiiksi
- nousin terminaalin bussi pysäkiltä bussiin, joka kuljettaa ilmaiseksi kauppakeskus Rocca Al Mareen (matka-aika n.15-20 min)
- kävin Rocca Al Maren kauppakeskuksessa Kunst & Hobi Galeriissa, Tiimarissa sekä Koduextrassa.
- lähdin Rocca Al Maresta johdinauto nro 6:lla keskustaan takaisin, päätepysäkki sillä on Kaubamaja
- kävin Liann Löngad -lankakaupassa Kaubamajassa
- kävelin Solaris -kauppakeskukseen, jossa kävin Pärl ja Löngad -liikkeessä
- Solariksesta kävelin suoraan pääpuiston läpi Viru -pysäkille (Pärnu maantee) ja nousin nro 4 ratikkaan.
- nousin pois Autobussijaamiilla ja  kävelin kohti Karnaluksia
- Karnaluksin jälkeen kävin syömässä Mack Bar-B-Que -ravintolassa, joka sijaitsee Karnaluksin talon Tartu mnt:n puoleisessa päädyssä
- Samassa talossa Karnaluksin ja Mackin kanssa on kaupungin puoleisella seinustalla Abakhan Fabrics, jonne seuraavaksi suuntasin
-  kävelin kaupunkiin päin Tartu maanteetä ja kävin KangaDzungelissa
- sieltä kävelin takaisin päin Karnaluksin suuntaan ja nousin linja-auto nro 2:een Keskturg -pysäkiltä, bussilla menin suoraan satamaan
- sitten olikin jonotus takaisin laivaan ja totesin että tulin ihan liian aikaisin terminaaliin, olisi vielä ehtinyt shoppailla...

Seuraavassa kuvia matkalta ja tietysti ostoksia :)
Hytissä peilaava laipio, josta salama heijastuu.
Hytti, joka oli kahden hengen sängyllä varusteltu. Lisäksi hytin levyinen vessa ja suihkutila.  Tilaa oli yksin pyörähdellä ruhtinaallisesti.
Liann Löngad ostokset: kissa - ja sammakkonappeja. 3,33 € / pss, ei halvimmasta päästä... Sekä Vironvillaa (222g), liukuvärjättyä  ruskea-vaaleaa ( 35 € / kg).
Pärl ja Löngad -liikkeen sisäänkäynti
Tältä näyttää Solaris-Kauppakkeskuksen pääty, kun tullaan Kaubamajalta päin. Sisään Apollo -mainoksen alta ja Pärl ja löngad -liike löytyy heti käytävän vasemmalta reunalta.

Ostokset Pärl ja Löngad -liikkeestä: ihanaista mohair-lankaa, vieläpä oikeissa väreissä, ei tosin mitään havaintoa mitä niistä tehdä, mutta haittaakse??? Lisäksi helmiä, kuusipaljetteja ja oransseja pyöreitä helmiä.

Tässä Karnaluksin talo kun tullaan raitiovaunulla ja kävellään takaisin keskustaan päin. Kulmassa ravintola jossa kävin syömässä. Hampurilaisannos ja 0,25 l:n ja 1 l:n Fanta yhteensä 15,60 €. Ei tämänkään halvimmasta päästä mutta kyseessä ravintola ja ei mikään perus Hesen annos. Todettu hyväksi paikaksi, niin mitäpä sitä vaihtamaan.



Ostoksia Karnaluksista: putkihelmiä, nappeja ja ruusukimppuja. Helmet 1,30 € pussi, leppäkerttunapit 0,18 €/ kpl.



Karnaluksista: Beadalonin helmisalkku, vain 14,28 €
Karnaluksista: eri levyisiä aida-nauhoja, metrihinnat 1,82 - 0,93 €. Ylin on kultareunaista. Halpaa...

 
Kunst & Hobi Galeriista, helmivihkosia, 5,75€ / kpl.

Kunst & Hobi  Galeriista: ristipistovihkonen vauva-aiheinen, vain 1,10€!!!

Kunst & Hobi Galeriista: ihanaista joulukangasta, 8,80 € /m. Oikeasti väriltää perusvihreää


Kunst & Hobi  Galeriista: leimasinpakkaus ja silikonimuotti

Kunst & Hobi Galeriista: Big Shotille kohokuviointikansiot ja stanssit samaa sarjaa.
Nämä Rocca Al Maren Tiimarista, jossa Suomen tapaan loppuunmyynti ja kaikki tuotteet -50%.

Abakhan Fabriksista: helmiä ja haaraniittejä ja lisäksi venäjänkieleinen lehti, jossa ainakin yksi kiva frivolitee malli.
 
Tässä ainoa tuote minkä löysin KangaDzungelista, jäi maksamaan 0,33€. Oikea hinta oli 0,69€. Sai heittää noppaa ja silmäluvun mukaan sai alennuksen päälle.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Big Shot -kurssi Keravalla

Käykää tutustumassa Big Shot -kurssi välilehdeltä löytyvään Big Shot -kurssiini.

Vedän kurssin Keravan Opistolle 23.3.2014.

Aiheena kortteja ja koristeita kevään ja kesän juhliin.

Sinellin alessa

Kävin Jumbon Sinellin alennusmyynnissä. Bongasin ja ostin seuraavat tuotteet.

Anita´s kätevä kiekko "jalokiville".
Teriä Big Shotille. Kukkastanssista saa kolme eri muotoista kukkaa ja avaimessa on samassa leikkaus ja embossaus.
Dress It Up:n enkeli nappeja. Näistähän saa kannan leikattua helposti pois, jolloin tausta on tasainen.
Papermanian valmiita rusetteja.
Tämä ihanuus on yksipuoleinen skräppipaperi. Paperi on vielä itsessään tekstuurimainen.
Docraftsin ihanaisia kaksipuoleisia papereita.